sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Vikellytä ja muuta sekoilua

Aamulla kävin hakemassa jennin järvelästä, jonka jälkeen mentiin meille. Pianhan siitä lähettii tallille.
Tallilla aluksi kateltiin kun paria hevosta laitettiin kentälle tutustumaan toisiinsa. Eipä ne toisistaan välittänyt.
Lähdettii hakee Leksuu
Sen jälkeen mentiikin hakemaan Leksua tarhasta ja samalla kuvattiin Jennin ja minun yhteiseen leffaan pätkiä. Leffan pääset katsomaan Täältä!!!
otin Leksua kiinni
Jenni oli tehny! :) 
Sitten hoidettiinkin ja katsottiin mitä kaikkea laitettiin meille päälle. Siitä mentiin sitten kentälle joka oli tullut vapaaksi ja aloitettiin kokeilemalla miten sujui liinassa meneminen. Ainakin olisi halunnut heti lähteä ravailemaan mutta malttoi kävellä.
Leksu söpöili kameralle, oma ilme jäätää...


Käytiin molemmat suunnat läpi ja sitten meninkin selkään.
Aluksi menin ihan helppoja juttuja että näin miten toimi. Eli: Makasin, menin naisten istuntaan, polvilleni, kädet sivuilla, nousin seisomaan, menin takaperin, maailmanympärysmatkan, silmät kiinni. Olikohan siinä kaikki, ei edes tainnut olla, mutta hauskaa oli ja kivaa! joskus uudestaan taas!




Menemässä takaperin
Päästy juuri!
Pitäähän sitä vähän supermaninäki poseerata!!
Tää oli kyl kivaa!! :3
Sitten jennikin pääsi käymään selässä ja kokeilemassa vikellystä. Hyppäsin viellä jennin jälkeen selkään ja mentiin maastoon. Maastossa jatkettiin leffan tekoa!

Meinaa poikaki nukahtaa 
Leffaan pätkiä! Leksu "karkasi" XD
Todellisuus!
Menin viellä kentälle jossa tein väistöjä, pysähdyksiä ja etu-osa-käännöksiä.
Jenni kuvaili maan kamarasta X)
Hyvin se poika menee! :3
Tehtiiköhä me tossa mitä, varmaa volttia! ja näyttää iha ku se ravais!

Nätisti kulki, ja kiitos jennille kuvista! ;3
Siitä mentiin sitten talliin, hoidettiin reippaasti pois ja lähdettiikin kotiin.
Harjattiin viellä tunnin jälkeen 
Yritettii poseerata, mutta ite olin jo aika väsynyt ja Leksu se vaa olis halunnu jo mennä syömää!

Jenni tuli siis yöksi meille ja täällä nyt ollaan. Sunnuntaina taas tallille jonka jälkeen vien jennin kotiin ja lähdenkin takaisin ypäjälle jossa asustelen koko viikon, koska talli viikko, vasta yli viikon päästä pääsen taas liikuttelemaan Leksua, mutta huomenna viellä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti