tiistai 17. maaliskuuta 2015

Yötä jatilassa, lentävä poni

Jälleen yötä jatilassa mutta näin minulla on paremmin aikaa olla siellä ja puuhata hevosten sekä ponien kanssa. Menin perjantaina jo päivästä paikalle ja en jaksanut kameraa kantaa mukanani joten alku jutuista mitä tein ei ole kuvia. Jokin sitten myöhemmin iski ja varsinkin Lauantaina niin kannoin kameraa mukanani koko ajan kunnes tila loppui muistikortilta. Postauksestakin tuli pitkä vaikka yritin sitä kovasti lyhennellä.

Perjantaina tosiaan menin sinne yöksi ja päivä olikin täynnä kaikkea ja oli oikein mukavaa omasta mielestäni jälleen. Pari tuntia ehdin yksin pyöriä tallilla ennen kuin seuraa tuli mutta siinä ajassa ehdin käydä liikuttamassa lumikin. Lyhyesti näin: Taluttelin molemmat kentät läpi, tutustuttiin puomilla seisomiseen johon joutuu kesällä hoidettavaksi. Mentiin maneesiin jossa sitten kannoin kaikkea erikoista sille sinne. (muurin, valkoiset esteenpäällystät?, vesimaton, autonrenkaan ja jotkut johteen tyyliset pinkit este jutut) Osaa näistä laitoin pikkusen hyppäämään yli ja joistakin vain menemään päältä/vierestä tai laittamaan jalat sisään. Kaikki muut meni ekalla kerralla onnistuneesti paitsi autonrengas johon piti laittaa etujalat sisään. Hyvän pätkän jälkeen oli hyvä lopettaa. Lumikki oli mahtava!
Lauantainakin tätä harjoiteltiin, on se vaan niin jännä juttu (mutta muuta ei sitten pelännyt, ihan hupsu!)
Lumikin vietyä ehdin putsata 2 ponin suitset, etsiä lumikille turpahihnan sekä putsata sen ja viestitellä puhelimella ja käydä katsomassa poneja. Kaikki tuo puolessa tunnissa, jonka jälkeen Sassi ja hänen kaverinsa tulivat seuraksi minulle. Joka alotettiin siitä että näytettiin sassin kaverille kaikki hevoset ja päädyttiin ottamaan Bella sisälle. Selinakin saapui tallille ja käytiin hakemassa Emil ohjasajoon. Sassi lähti kaverinsa kanssa radalle taluttamaan Bellaa ja me jäätiin emilin kanssa ohjasajamaan. Aluksi emil kokeili jälleen pääsikö hommista pois mutta loppujen lopuksi jälleen mentiin kuin vanha tekijä. Yritetään nyt viellä parit kerrat ohjasajaa jonka jälkeen toivottavasti saataisiin aisojen väliin tämäkin poni.

Ajon jälkeen
Puhelimella otettu
Emilin jälkeen oli Sinde, voi että se oli pyöristynyt! Sekin saisi viellä tunneilla käydä mutta silti se ei käy, mutta saatiin onneksi talutella sitä. Harjattiin rauhassa tamma puhtaaksi ja mentiin kentälle taluttelemaan. Minä talutin ensin koska olin vähän kuin varmistus ettei se mitään tyhmää keksinyt taluttajalle, talutin pari kierrosta ja Selina sai sitten loppuun talutella. Nätistihän se tamma meni ja kyllä se vaan söpö on!



Sinden jälkeen mun piti auttaa jotain synttäri porukkaa ponejen kanssa. Ponit tähti, herkku ja mallu pääsi reippaasti menemään ja voi että ne kyllä käyttäytyi nätisti kun selässä oli joko vähemmän ratsastaneita tai ei ollenkaan ratsastaneita.
Sassi oli kaverinsa kanssa samaan aikaa ratsastamassa Hetalla ja Popparilla ja he siinä sitten menivät myös.

Ratsastuksen jälkeen hoidettiin ponit pois ja menin auttamaan hakemaan emilin & fläkin sisälle sekä sitten meinirin, muuten minun ei tarvinnutkaan auttaa. Menin Sassin kanssa sisälle syömään josta mentiin vanhaan taloon kattomaan synttäri-porukan kanssa leffaa. Valvottiin vain johonkin 11 asti yöllä kunnes väsytti jo aivan liikaa. Lauantai aamulla herättiin joskus 7 aikoihin, aamulla synttäri-porukka oli jälleen menossa ratsastamaan joten menin sen hoitamaan. Tällä kertaa hommiin pääsi kaikki 7 ponia isosta ponipihatosta. Kaikki ponit olivat kiltisti ja meni hyvin. 
Hoidettiin ponit pois, mentiin syömään sekä mietittiin mitä seuraavaksi ja mentiinkin heti kuvailemaan poneja siitä. Suurimman osan näistä seuraavista kuvista kuvasi sitten Sassi ja mielestäni näistä tuli oikein kivoja jaa nyt tulee pitkä jono kuvia. Samalla otettiin Sinde talutukseen.
Milli

Tultiin tutkimaan oliko mun taskuissa mitään hyvää, olihan siellä mutta eipä tämä pikkuinen mitään saanut



Tykkään tästä jotenkiin tosi paljon
Monni
Oltiin lähtemässä niin perästä juostiin luo
Houdin makoilee

Tää nauratti hetken, lumikki ei saakkaan mitään mutta tähti saa (asuvat eri tarhoissa)

Zepe on jo iso poika!

Kuvauksien jälkeen istuttiin hetki vanhan talon terassilla mukavan lämpimässä auringonpaisteessa ja mietittiin mitä seuraavaksi tehtäisiin josta päädyttiin menemään seuraamaan mitä maneesissa taphtui kun välillä kuului vähän kovempiakin ääniä. Siellä oli valkka ryhmä menossa ja jäätiinkin sitä katsomaan kun ei muuta keksitty viellä. He saivat hypätä esteitä ja hiukan ihmettelin miksi kasiallakin sai hypätä mutta kai sillä sitten saa jo hypätä tai jotain, pitää kysyä saisinko sen seuraaviin estekisoihin jos sillä kerran saa jo hypätä! :)
Voihan sitä nukkuakin auringonpaisteessa
Ihana lentävä polle (ratsastajaaa, jos haluut jotain kuvia kun hyppäät ja tälläsiä niin löytyy pari jos haluut)


Tämän jälkeen otettiin Lumikki ja Bella juoksutukseen. Lumikilla oli joku ihmeen pomppu päivä ja aluksi meni kirjaimellisesti surkeasti! Pikkunen ei jaksanut keskittyä mihinkään ja säikkyi peikkoja keskellä kenttää. Tiesin kyllä että Lumikki inhoaa kentällä olemista ja säikkyy siellä kaikkea vaikka maneesissa ei sitä samaa ole, mutta tällä kertaa se veti kyllä tähän mennessä minun kanssani pahimmat hepuli kohtaukset kentällä. Toinen leikki olevansa jokin ihmeen pegasus kun pomppi niin korkealle että kaikki jalat oli ilmassa tai sitten pukitteli/hyppi pystyyn. Aluksi vain taluttelin mutta otin lopuksi sitten liinan. Liinassakin oli sen pakko jotain riehua ja harrastaa niitä sen pysähtymisiä mutta lopuksi saatiin rauhallista ravia mikä riitti minulle ja saatiin siihen lopetettua. Tästä oli vain video jonka pikaisesti muokkasin. Älkää välittäkö Bellasta, kiitos.
Sen jälkeen auttelin parissa muussa jutussa ja haettiin franko ja fläki. Harjattiin varmaankin puoli tuntia niitä kun päätettiin ottaa niin paljon irtoavaa talvikarvaa kuin pystyttiin pois. Mentiin kentälle ilman satulaa niillä kävelemään. Ehdittiin mennä 15 minuuttia kunnes kyytini tuli ja lopetettiin siihen. Pikaisesti hoidettiin kaikki paikoilleen ja pian oltiin valmiita ja vietiin ponit ulos ja lähdin kotiin. Tuollainen viikonloppu minulla ja lomanikin loppui ja koulu jatkuu. Oripäiville menen hommiin ja siellä meneekin puolet viikosta.


6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus!
    Ja tossa videoss Lumikki hyppii aika korkealle:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja niin se hyppäsikin, harmittaa kun en saanut yhtää suurempaa hyppyä kameralle mutta sainpahan jotain :)

      Poista
  2. Ihana postaus ja kivoja kuvia, vaikka postaus vähän venhätikin!
    Onkos se Milli palannut Jatilaan?
    Ja, Lumikki näytti kyllä siltä tuosa videossa, että sillä on tuli hännän alla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja niin se vähän venähtikin turhan pitkäksi...
      Milli on juuh palannut jatilaan mutta sillä on tällä hetkellä jotain jalassa joten esim. Tunneille ei sitä viellä saa.
      Lumikilla oli kyllä paljon energiaa, pitäisi juoksuttaa ja liikuttaa ja keksiä sille enemmän tekemistä mutta kun se ei itse siellä tarhassa niin paljoa liiku niin on hiukan hankalaa saada aina sitä energiaa pois :D

      Poista
  3. Voi ei noi Lumikin hypyt ! :D. Kiva postaus!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikil oli kyllä jälleen niin hauskaa :D ja kiitos :)

      Poista