maanantai 7. syyskuuta 2015

Osaa se aina yllättää ja rakastuttaa

Mulla on ollut vähän huono viikko takana (vähän kaikki on ärsyttänyt ja mikään ei ole kiinnostanut... Onneksi näin parhaan kaverin yks päivä <3). Aikaa on ollut käydä talleilla melkein jokaisena päivänä, mutta arvatkaapas vaan oonko käynyt? No en... Sain itseni kumminkin sunnuntaina (6,9) niskasta kiinni ja vein itseni Hjörkan luo tallille.
kaikkialla sumua
Matkalla tallille, klo 10

Tallille päästyä Hjörkka oltiin tuotu jo sisälle koska ratsastin tyttöjen kanssa samaan aikaan (harvinaista herkkua että heppa jo sisällä kun menen tallille). Hoidettiin ratsut aika pikaisesti valmiiksi ja itse kun sain itseni tallille päätin jopa vetää satulan ja mennä vähän tehostetusti.



Ravailtiin ja laukkailtiin tällä kertaa paljon ja minä sekä Hjörkka nautittiin aina vähän siitä mitä tehtiin. Vaikka tehtävät muuttuikin melkein koko aika jotenkin, rauhallisesta ravista jossa voi jopa istua sinne täysiä päästelevään suoraan, niin molemmat asiat on oikeastaan sellaisia jotka käy jotenkin toiselle.
Lisättyä ravia
Päästeltiin
Mentiin puomeja oikeastaan koko aika, käynnissä, ravissa ja laukassa (kerran vahingossa töltissäkin...) vaikka kuvia en laitakkaan niin paljoa puomeista. Hjörkka oli mainio jokaisella puomitehtävällä, paitsi yhdessä jossa laukka olisi pitänyt nostaa puomien välissä...
Ulkokäsi ylempänä mutta laitoin sitä samalla lähemmäs päätä jolloin meidän kääntyminen onnistuu paremmin
Puomitehtävää suorittamassa

Tää oli pakko laittaa se näyttää niin söpölle kun se huomasi puomin
Hjörkka antoi selvästi parhaansa tällä kertaa ja itse huomasin sen kyllä kesken ratsastuksenkin heti alussa. Vauhtia ei ollut liikaa mutta ei liian vähänkään. Pidätteetkin löytyi melkein loppuun asti herkästi.
Meidän normi laukkaa
Tällänenkin onnistui viimein
Paras <3
etukenoo...
Tehtävät vaihtui niin monesti ja muuta etten muista mitä kaikkea edes tehtiin. En vahtinut kuin sen että Hjörkka taipuisi kaulasta ja itsellä pysyisi melkein koko ajan kädet alhaalla, niin en oikein tehtäviä mitä meillä oli, osaa kertoa. Tunti oli kumminkin niin onnistunut että vaikka nytkin mentiin jo yli tunti, niin olisin halunnut jopa jatkaa ratsastusta viellä toisen tunnin! Mutta pitää vain toivoa että Hjörkka olisi seuraavallakin kerralla yhtä ihana. Mutta tällä kertaa ei muuta joten jätän teidät odottamaan seuraavaa postausta.
Pääkin oli pikkusella ihan hiessä ratsastuksen jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti