perjantai 22. heinäkuuta 2016

Muista hengittää, muista unelmoida

Jotenkin kun ikää tulee enemmän ja enemmän, osaat pitää silmäsi vain vähemmän ja vähemmän auki, unohdat hengittää ja unelmoida. Elät vain sitä yhtä ja samaa elämääsi päivästä toiseen ja unohdat miten oli silloin joskus niin ihanaa kun sai vain unelmoida mitä tulisit isona tekemään.
Linnunpoikaset, etummaisena: Albert Einstein

Muistan joskus unelmoivani että tulisin kisaamaan maailman parhaimmissa esteratsastuksessa, olisin hypännyt omalla hienolla hevosellani yhtenä parhaimmista ratsastajista.
Muistan kuinka joskus halusin osata olla hevoskuiskaaja, halusin aina yrittää ymmärtää mitä hevoset puhuivat kun ne hirnuivat tai kun ne juoksivat ympäri laidunta.

Haluaisin nykyään vain nähdä eteeni, avata jälleen silmäni maailmalle, hengittää syvään tätä ilmaa jossa vain omat unelmat ovat rajana.
Jotenkin vanhentuessa ei muista enään hengittää rohkeana siinä toivossa että omat unelmat käyvät toteen. Jotenkin aina jää se yksi kohta tekemättä ja alat miettimään mitä sitten tekisinkään.

Jotenkin ne silmät vain menevät kiinni enemmän ja enemmän, unohdat millaista oli lapsena unelmoida kaikki pienetkin asiat, pitää ne silmät auki ja kuvitella maailman juuri sellaiseksi kuin haluat.
Kaikki se huolettomuus katoaa, alat miettimään mitä sinun pitäisi tehdä isona loppu elämäsi ajan. Alat miettimään mikä on todellisuutta, mitkä ovat rajasi, mitä pystyt juuri nyt tekemään. Unelmat jäävät vain sinne taakse, kun ikää vain lisääntyy, huomaatkin pian että aika alkaa olla vähissä.
Mitä kaikkea näistäkin liekeistä pystyt näkemään?

Joskus asioiden miettiminen jo viikko eteenpäin alkaa olemaan hankalaa, lapsena saatoit suunnitella koko ikäsi ajaksi tekemistä. Myös se että mitä pelkästään seuraavana päivänä tulee tapahtumaan voi alkaa olemaan hankalaa ajatella, alat vain tekemään juuri sitä mitä päätät silloin tehdä, jos edes päätät.

Tästä postauksesta tuli oikeasti kauhean synkän kuuloinen, mutta jotenkin mulla vain välillä alkaa tuntumaan päivät tälläisiltä. Unohdan hengittää kun paineita tulee liikaa tai en muista unelmoida mitä haluaisin tehdä vaikka jo huomenna. 
Kertokaa toki omat asianne mitä teidän pitäisi muistaa??

2 kommenttia:

  1. Mahtava postaus! Kirjoitit hienosti :) Voisin muuten väsäillä sulle taas banneria kun kerkeän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juu jos vaan jaksat uus banneri olis kiva! :)

      Poista