tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 6


Tämä luukku oikeastaan syntyi ilman mitään ideaa. Istuskelin kone sylissä halussa kirjoittaa jotain, mutten keksinyt mitään aluksi. Jatkoin kirjoittamista kunnes ideat alkoivat lyömään yhteen. Päädyin kirjoittamaan oman pienen hevostarinan, tätä en olekkaan pitkään aikaan tehnyt, enkä varsinkaan täällä mitään tälläistä postannut. Kuvitin tekstin vanhoilla kuvilla jotka tuntuivat vain sopivan siihen. Toivottavasti tykkäätte lukea koska tästä tuli vähän pitkä kuin mitä aluksi suunnittelin.

Tarinassa ei ole nimiä, ikiä tiedossa, tämän tarinan idea on että itse kuvittelette kyseiset hahmot niin kuin haluatte.

"Miksi kuu ei aina näy?" Kysyi tyttö pimeässä huoneessa kynttilöiden ympäröimänä pehmo nalleltaan. Tyttö heitteli nallea ilmaan ja katseli taivaalle kuin odottaen jotain.
"Voisinkohan minäkin joskus lentää edes pienen hetken niin kuin sinä nalle?" Yhtäkkiä valot syttyivät tytön huoneeseen päälle ja tämän äiti astui sisään.
"Miksi valot olivat pois päältä?"
"Koska halusin katsoa tarkemmin kuuta" Vastasi tyttö äitilleen joka lopetti nallensa heittelyn ja istuutui paremmin sängylleen josta katseli ikkunastaan ulos.
"Ei tällä myrskyllä kuuta näy, on niin paljon pilviä että se peittää kuun. Huomenna se ehkä näkyy. Nyt on kumminkin aika sinun mennä nukkumaan." Äiti sanoi lempeällä äänellään. Äiti auttoi tyttönsä mukavasti lämpimän peiton syleilyyn, toivotti hyvät yöt, sammutti kynttilät ja valot ja laittoi oven kiinni perässään.

Vuodet kuluivat tuosta yöstä, tyttö kasvoi kasvamistaan. Eräänä päivänä kumminkin kaikki kääntyi ympäri, tytön vanhemmat joutuivat onnettumeeteen jossa hänen äitinsä kuoli. Isä selviytyi mutta sai vakavia vammoja. Kaikki muuttui sinä päivänä...

Tyttö päätyi asumaan toistaiseksi isovanhemmilleen, siksi aikaa että isä pääsisi sairaalasta joskus pois. Isovanhemmat eivät tienneet mitä tekisivät jotta saisivat tytön edes vähän iloiseksi. He yrittivät turhaan kysellä mitä tyttö haluaisi tehdä, millä hänet saisi iloiseksi jälleen. Eräänä päivänä kumminkin:
"Haluan päästä lentämään"
"Millä tavalla lentämään?"
"Hevosen kanssa, kuten nuo tuossa kuvassa"
Isovanhemmat eivät käyttänyt aikaakaan kun ilmoittivat tytön lähimpään ratsastuskouluun jossa tyttö pääsisi ratsastamaan ekaa kertaa ja toivon mukaan lentämään hevosen kanssa. Ekat kerrat meni kuten yleensä aloittelijoilla menee. Mutta tyttö kehittyi kovaa tahtia ja pian he pääsivät ekoille esteilleen, pienille mutta kumminkin joillekkin. Tyttö ei saanut viellä sitä lentämisen tunnetta itseensä. Hän halusi lentää korkeammalle.

Vuodet kuluivat, isä oli yhä sairaalan vanki. Vammat olivat hyvin parantuneet mutta isä oli päätynyt koomaan. Tietoa heräisikö tämä enään koskaan ei ollut tiedossa. Aina kun tytölle tuli jotain eteensä, hän meni tallille ja ratsasti huolensa pois. Isovanhemmat olivat ostaneet tytölle oman ponin aluksi, jolla tyttö pystyi ratsastamaan niin paljon kuin halusi.

Tytön kasvettua ponille liian isoksi, hänelle hankittiin uusi hevonen. Sillä ei kyllä voinut mennä isoja esteitä mutta kumminkin jotain. Se riitti tytölle, hän halusi lentää edes vähän. Tyttö yhä omisti aikaisemman poninsa, tämä toimi tällä kaverien ratsuna hyvänä opetusponina. Eräänä päivänä tyttö oli päättänyt lähteä maastoon yksin, hän halusi jotain muuta mieleensä.
"Miksi kuu ei näy valosalla?" Tyttö kysyi ratsultaan, jatkaen samalla matkaa välillä tuijotellen taivaalle.

Vuodet jatkuivat vierimistään, tyttö liikutteli molempia hevosiaan. Isovanhempia alkoi vuodet jo painamaan, jonka tyttö huomasi ja yritti parhaansa mukaan auttaa kaikessa mahdollisessa. Yhtenä myrkyisenä päivänä tyttö oli tallilla hoitamassa hevostaan kun sai soiton.
"----Isäsi on herännyt koomasta-----" Oli ainut asia mitä tyttö pystyi kuulemaan selvästi.
Tyttö lähti niin lujaa kohti sairaalaa kuin pystyi. Hän näki vihdoin isänsä pitkästä aikaa hereillä. Lääkärit vain juoksivat edes takaisin, tyttö vain seisoi isänsä vierellä poissa lääkärien tieltä itkien.
Vuoden päästä isä pääsi pois sairaalasta, tyttö pääsi viimein asumaan jälleen vanhempansa kanssa. Tyttö kävi päivittäin isänsä kanssa tallilla, näytti kuinka hän nykyään lensi. Näytti kuinka hän pääsi aina vain lähemmäs toiveitaan tätä kautta.
"Isä, kiitos ettet lähtenyt mihinkään luotani lentäen, äiti lensi korkeammalle kuin sinä tai minä."
"Hrrhh"
"Niin ja kiitos että olet kannatellut minua kaikki nämä vuodet ja vienyt minut lähemmäs vanhempiani" Vastasi tyttö hevoselleen nauraen kun tämä halusi oman osansa huomiosta.

Tarina päättyy tähän. Yritin tehdä tarinasta mahdollisamman lyhyen silti kuulostaen täydeltä ja kiinnostavalta. Kertokaa toki mielipiteenne tarinasta!

2 kommenttia: