lauantai 25. helmikuuta 2017

Pikku piru tunneilla

Hups heti tähän alkuun, minkälainen tauko tähän on tullut! En ole vain jaksanut enkä intoutunut tai ehtinyt tulla kirjoittamaan joka harmittaa hiukan minuakin. Joko olen töissä tai sitten kuvaamassa kavereita talleilla tai muissa tapahtumissa jonka jälkeen on se kauhea kuvien läpi käyminen sekä lähettäminen. No eiköhän tähän nämä valitukset jäisi ja päädytään postauksen aiheeseen.

Kuka se otsikossa oleva pikku piru sitten on, no Lumikki tietenkin. Olen alkanut kutsumaan Lumikkia vain enemmän ja enemmän pikku piruksi. Se vain jotenkin sopii sille niin hyvin omasta mielestäni. Onhan se kahta jääräpäisintä rotua sekä kaikenlisäksi tamma, pikku piru on kuin luotu tälle ponille lempinimeksi! Ei tämä postaus nyt kumminkaan ponin nimestä kuulunut olla vaan enemmänkin sitä mitä ponille kuuluu.

Lumikki oli päässyt kaverilleni Helmille pitkästä aikaa ratsuksi, saatiin lupa hypätä pientä lisäksi joten mentiin pitkästä aikaa ilman satulaa ja hypättiin ponille pitkästä aikaa. Yleensä poni vain virkoaa ja innostuu esteistä mutta tällä kertaa poni ei tuntunut edes välittävän esteistä. Arvatkaa vaan olinko heti että onko poni kipeä mielessäni! Mutta ei se käyttäytynyt mitenkään muuten allapäin olevasti joten päädyin vain tulokseen että poni oli väsynyt. Otettiin parit loikat niin että tulin vierellä esteen yli. Heti kun en tullut vierellä poni olisi halunnut vain kiellellä ja mennä ohi. Saatiin kumminkin parit hyvät loikat ristikolle ilman kieltoa. Otettiin myös vähän muuria kaveriksi josta aluksi tuli se mitä odotinkin, kielto jonka se tekee aina ekalla kerralla muurille. No loput 3 kertaa se meni yli ongelmitta.





Pari kertaa oli tippuminenkin lähellä, hyvin siellä roikuttiin :D



Lumikki on kyllä hassu pieni jääräpää poni kun niin päättää. Kun saatiin viellä vähän loppuraveja, mentiin ottamaan ulos parit posetus kuvat joissa poni sitten käyttäytyi kuten normisti, poseerasi parhaansa näyttäen hyvät puolensa! Voi tuota ponia, olisipa se yhtä innokas kaikessa muussakin kuin vain poseeraamisessa kameralle.







Jälleen maanantaina poni pääsi tunnille kun Aino pääsi pitkästä aikaa sen selkään. Lumikki oli ollut koko tunnin ajan todella väsyneen oloinen, mitään suurempia energian purkauksiakaan ei tullut. En oikein tunnista osaa kirjoittaa, tekivät siirtymisiä, pääty-ympyrällä työskentelyä sekä voltteja ja suoraa uraa. Vasen kierros on Lumikille nykyään laukkojen suhteen hankala, jonka huomasi helposti tunnilla kun poni olisi halunnut nostaa aina oikean laukan vasempaan suuntaan. Sitten kun poni sai nostettua vasemman laukan niin pääty-ympyrällä työskennellessä olisi luullut ettei poni ehtisi vaihtaa laukkaa missään vaiheessa kun on asetettuna sisään koko aika. No eihän tämä ponia estänyt vaan kulman jälkeen pitkän suoran tullessa ponin eteen vetää Lumikki ensin ristilaukalle ja siitä oikeaan laukkaan. Tässä Ainolla lähtee tasapaino kun tämä on menossa yhä vasemmalle ympyrälle kun poni työntääkin oikealle suoralle uralle ja Aino on maassa. Yhäkin mietin että pyörtyikö Aino hetkeksi kun ei liikkunut noin puoleen minuuttiin mitenkään ja vasta kun olin ennättänyt ratsukon luo Aino liikkui jälleen.









Ei saa Aino pelotella mua niin! No onneksi selvisi kumminkin ehjin nahoin. Hetken päädyin taluttelemaan Lumikkia jotta Aino sai siinä hengitellä rauhassa, talutellessa huomasin ponin väsymyksen lisäksi myös sen että se oli ihan hirveän katuvaisen oloinen, on se poni kyllä siitä ihana että ymmärtää kun on tehnyt jotain väärin. Parempaa olemusta ei ponilla voisi olla! Onneksi Lumikki ei oikeastaan hirveän usein mitään pahoja tee tarkoituksella, välillä vain lapsettaa ja energiaa on purettava.






Paljon kuvia jälleen mutta hauskempi varmaan näin on näitä lukeakkin? Yritän saada intoa jälleen kirjoittamiseen jotta saisin tätä blogia elossa pidettyä. Hjörkasta ei ole tullut pitkään aikaan kuvia kun en kuvaajaa ole saanut tallille mukaan. Olen mennyt todella paljon jo hämäränkin aikaan kun olen sitten tehnyt heti perään iltatallin jolloin ei edes silloin kuvaajaa saa mukaan. Mullahan ei siis tämä monen koululaisen hiihtolomaa ollut vaan juuri olinkin sitten hommissa päivästä toiseen, vapaa päivää ei tällä viikolla olekkaan. Huomenna (tai jos luet tämän joku toinen päivä niin sunnuntaina 26.2) on harjoituskoulukisat jatilassa johon osallistuin itse Kasialla HeC luokkaan. Olisin varmaan muuten mennyt HeB mutta kun en ollut täysin varma selviäisikö Kasia kyseisestä luokasta ehjänä ja jos olisi meidän olisi pitänyt harjoitella enemmän. Nimittäin nyt mennään yhden puolen tunnin harjoituksella Kasian kanssa! Lisäksi Lumikki osallistuu elämänsä ekoihin koulukisoihin, Aino tulee silloin jälleen Lumikille ratsastajaksi ja minä olen siinä sitten se avustaja/valmentaja. Katsotaan siis mitä siitäkin tulee. Toivottakaa siis onnea meille molemmille!
Lukeeko kukaan enään tätä blogia? Mietin että jos päädyit tämän täältä lukemaan, voisikko kommentoida mielipiteesi tämän hetkiseen blogiini? Kiitos!

2 kommenttia:

  1. Ehdottomasti luen sun blogia! Mun mielipiteen kattavammin löydät mun blogin uusimmasta postauksesta, blogin osoitteen jo tiedätkin - mutta sulla on kyllä kiva blogi :) Voihan Lumikki, minkäs teit :D

    Linkki blogiini >Pörheää Menoa

    VastaaPoista
  2. Tottakai luin :D tykkään sun blogista tosi paljon, alotin lukemaan sitä jos silloin ennenkun ees tiesin jatilasta/ saatikkaan tunsin suo xD jatka samaan malliin👍

    VastaaPoista