maanantai 13. maaliskuuta 2017

Vuosipäivän ratsastus & uutta ulkoasua

Vaikka 3 vuotta on vuokrausta takana, tuntuu se niin lyhyeltä ajalta kumminkin. Jokainen liikutus kerta on kumminkin erilainen, niin oli tämäkin kerta. Kävin tosiaan Hjörkalla ratsastamassa 9.3, meidän vuosipäivänä. Voin suoraan sanottuna sanoa tallilla en muistanut kyseistä asiaa ennen kuin olin ratsastanut ja hoitanut Hjörkan. Mutta jotenkin ihmeellisesti oltiin onneksi sovittu että Venla tulee kuvailemaan minua kun ratsastan kun uusia kuvia kaipailin ja Hjörkkakin saattoi saada vähän enemmän herkkuja kuin yleensä.

En tehnyt mitään ihmeellistä, menin ilman satulaa askellajit läpi. Hjörkka oli pätkittäin tosi hyvä mutta energiaa oli ehkä vähän turhaa hössäämässä ylimääräiseen asiaan kuin siihen mihin halusin sitä käytettävän. No parin melkein tipun kerran jälkeen Hjörkka vihdoin alkoi ymmärtämään että sitä energiaa voisi ehkä käyttää muuhunkin kuin höseltämiseen ja saatiin jopa tehtyä jotain.


Tiedän tämä kuva ihan epätarkka, mutta Hjörkka niin hieno








Meidän omalaatuiset laukan nostot







Kun oltiin menty aikamme mitä milloinkin tehden, otettiin vähän kuvia ulkona ennen kuin lähdettiin talliin jossa Venla napsi viellä parit kuvat meidän venyttelyistä ja muustakin. Hjörkka oli ihan hupsu siis koko päivän ja yllättävän kuvauksellinen kun tuntuu että yleensä näkee vain yrmeää naamaa kun kameran vetää esiin.









2 vuotta harjoiteltu kumartamista ja vasta tässä vaiheessa ollaan, mutta melko hyvässä tilanteessa mennään!
Ja kyllä, hoidan Hjörkan usein vapaana käytävällä, välillä hoidan kiinni kun on muita mutta vapaanakin se siinä pysyy

Sitten viellä ulkoasu asiaan, tosiaan vähän muuttelin ulkoasua kun tuntui etten myös sen takia en jaksa kirjoitella yhtä paljon. Mitäs mieltä te olette siitä? Enempää ei oikeastaan tällä kertaa ole kerrottavaa. Käyn varmaakin Hjörkan juoksuttamassa tänään kun sillä tuli jälleen parit peräkkäiset vapaat, hupsista ei tee sille tammalle hyvää kun sitä energiaa kertyy. Mutta kirjoittelen taas kun on kirjoiteltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti