torstai 27. huhtikuuta 2017

Kyllä se siitä pikku hiljaa

Paranee kerta kerralta! Ihan mahtavan upea Jeni tiistaina (25.4), rentoutuminen onnistuu kerta kerralta nopeammin ja paremmin käynnissä. Asettumiset ja tahdin hallinta alkaa olla kunnossa eikä Jeni ota enään niin nokkiinsa kun ottaa ohjastuntuman. Kumminkin heti kun aletaan ravaamaan pakka sekoaa ja meillä on hiukan tappelun alla tahti ja mikä askellaji sekä jarrut ovat olleet nyt pari kertaa vähän ongelma. Eiköhän se siitä, eikös se aina ajallaan parane? Ajattelin kumminkin kuolainten vaihtelua jos se helpottaisi. Lisäksi iso iso kiitos Selinalle kun kuvailit meidän menoa!






Pakko oli laittaa näitä meidän huonompiakin pätkiä tähän postaukseen mukaan

Piti mennä suoraan mutta Jeni yritti lähteä peruuttamaan ja muualle



Menin taas vain hetken koska en halua viellä rasittaa Jeniä liikaa varsinkin kun liikutus määrä on kasvanut niin paljon siitä mihin se on tottunut. Otettiin kumminkin tiistaina jo laukkaa ekan kerran meillä ollessa ja se on niin ihana istua mutta heti jos otat liikaa ohjasta kiinni ilmoittaa Jeni siitä selvästi ja takapää kääntyi melko reilusti sisään. Eiköhän tätäkin päästä sitten pikku hiljaa treenaamaan paremmaksi.

Tässä on näitä meidän ravi nostoja, itse olen näihin jo melko tottunut...


Laukka nousee


Hiukan sain korjattua laukkaa loppuun mutta viellä on paljon harjoiteltavaa
Otin viellä nopeat ja lyhyet loppuravit ja päästin Selinan viellä pitkille loppukäynneille selkään pyörimään. Heillä meni todella hyvin ja Selinakin taisi tykästyä tähän neitiin, tosin kuka nyt ei tykästyisi kun hän on niin kaunis!





Jeni on kotiutunut todella hyvin muuton jälkeen. Tiistaina kokeiltiin mennä ekaa kertaa myös samaa aikaa kentällä (Lumikki ja Jeni siis) eivätkä kumpikaan ollut mitenkään ihmeissään mitä tuo tuossa samalla kentällä pyörii, eiköhän saada ne pian jo samaan tarhaankin! Jeni on myös siitä hauska tapaus että tamma tietää kun kyydissä on joku joka haluaa jotain tältä ja kun siellä on joku joka vain haluaa kävellä rennosti. Olen ollut nyt viellä ainoa joka tammalta jotain yrittää saada niin minun kanssani sitten kokeillaan jos peruuttelu ja päänviskonta ja muut vähän hupsuttelut toimisi jotta vähän säikähtäisin ja pääsisi helpommalla mutta voi pientä kun silti minä aina jaksan jatkaa sitä tahdon taistelua!

Mun "vauvat" ekaa kertaa samassa kuvassa



Nyt oli parit vapaat tammalla, saatiin kengät jalkaan eilen ja ollaan taas niihin yritetty tottua, onneksi joskus aikaisemminkin on kengät jalassa ollut! Kengittäessä Jeni oli niin hienosti! Lumikki pääsi myös vuoluun ja tämä vain temppuili kunnes pidin ylähuulesta kiinni ihan kuin huulipuristimella niin johan temppuilut loppui. Nyt alkoi ponilla treeni tämän suhteen. Mutta en taas tätä enempää pidennä joten huomiseen postaukseen siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti