Uusi lukija

Tervetuloa lukemaan blogiani.
Hyvä tietää: Kirjoitan blogia osittain päiväkirjamaisena, mutta lisänä toimii myös vähän kaikenlaiset muutkin kirjoitukset. Blogilla on kolme päätähteä, tietenkin välillä ilmestyy muitakin hevosia. Esimerkiksi Leksu, entinen vuokrikseni, saattaa välillä jollain tapaa ilmestyä blogissa. Olen askellajiratsastaja, mutta kilpaileminen ei kuulu minun perus asioihini tässä lajissa, kilpailen kumminkin nykyään omalla hevosellani Jenillä esteillä ja koulussa kunhan saadaan askellajit hallintaan. Olen opiskellut Ypäjällä hevoskasvattajaksi joten nuorten hevosten kanssa touhuaminen on tuttua. Blogi on nykyään kunnon sekablogi!

Hevoset: Vuokrikseni Hjörkka, josta löydät lisätietoja sen omalta sivulta. Kirjoittelen aina meidän menosta kun saan kuvia tai jotain materiaalia. Hjörkka asuu tallilla jossa on vain Islanninhevosia, tämän tallin kautta olen tutustunut lähemmin Islanninhevosiin ja askellajiratsastukseen. Hjörkan kanssa ei ole kisa mahdollisuutta, mutta käymme silloin tällöin valmennuksissa, kotitallilla tietenkin. Tavallisesti ratsastuksiani kuvailee siskoni Kata joten kuvat ei aina ole siitä parhaimmasta päästä.



Toisena päätähtenä toimii Lumikki, tästä ponista myös lisätietoja omalla sivulla. Lumikki päätyi opetukseeni mielenkiinnostuksen tullessa varsojen opetukseen. Lumikki on ensimmäinen poni jonka olen opettanut ratsuksi, maastakäsin tietenkin ja kaverien avustuksella. Olen liian iso Lumikille ja tästä syystä olen ollut ponin vierellä maastakäsin opettamassa tätä, kaverini ovat olleet ratsastajina ja minä heidän opettajanaan. Lumikki oli siis tuntiponiksi opetteleva 4-vuotias poni. Nykyään poni on omani ja toimii kaverieni vuokraponina ja minulla yhä vain maastakäsittely/ajo ponina.


Toinen päätähti on Money first eli Jeni. Jeni nimi tuli ihan siitä kun yrtimme keksiä raha sanalle erikielisiä sanoja, päädyimme japanin rahaan Jeniin. Jenin entinen lempinimi oli Nuttu johon emme oikein tykästyneet. Jeni tuli vähän extemporee tyylillä pikaisesti meidän päiviimme ja nykyään Jenin kanssa kisaamme sekä yritämme ainakin valmentautua. Lisää löydät tammasta sen sivuilta.


Kuka oli Leksu? Leksusta ei oikeastaan tule enään koskaan kuulumaan mitään, silloin tällöin saattaa jotain tulla kirjoitettua mutta Leksun laukkailtua vihreämmille laitumille, ei tästä herrasta enään kuulla kuin jossain erikoispostauksissa. Leksulle jätin myös sen oman sivun, syy tähän on etten vain unohda vanhaa herraa joka oli ensimmäinen vuokrikseni!

Minua ei kannata pelätä, en pure, joten omia mielipiteitään saa tietenkin kertoa kommenteissa, pitäen ne tietenkin asiallisina! Yritän parhaani bloggaamisen suhteen, koska rakastan tätä hommaa. Kaikkea saa aina kysellä ja vastailen parhaani mukaan. Sitten vain tutkimaan blogiani niin saatte omat käsityksenne blogistani, kaikilla on kumminkin omat käsitykset ja mielipiteet!

Jos teillä on jotain mielessä mitä minun pitäisi tähän lisätä kertokaa toki!
Tai ehkä syönkin teidät? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti